sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Raporttia parilta viime viikolta

Edellisestä päivityksestä on kaksi viikkoa ja paljon on ehtinyt taas tapahtua. Bloggaaminen on jäänyt tärkeysjärjestyksessä rakentamisen, työnteon ja nukkumisen jalkoihin.

fasaani was here

Patolevyjä laiteltiin viikon 41 lopulla, viikolla 42 taas odoteltiin kaivuria paikalle: maaurakoitsija oli jumissa toisessa kohteessa joten meidän homma ei juuri edennyt. Torstai-iltana taistelteltiin paikalleen talon ja tallin välinen lämmitysvesiputki. Erään jälleenmyyjän mukaan Microflex on "kevyt käsitellä ja koostumukseltaan erittäin taipuisa". Onneksi ei ollut jäykkä tai raskas, kauhistuttaa ajatellakin miten siinä olisi käynyt: meidän 43 metrin kieppiä ei saanut yksin avattua suoraksi ja kahdeltakin hengeltä oli ihan urakka. Microflex vedettiin perustuksen alta salaojaputkea myöten ja siinä sai kyllä kaikin voimin tehdä töitä että saatiin vastaan vääntävä lämmitysputki paikalleen... Ikinä ei olisi onnistunut ilman erikoistyökalua: 10 mm köysi sidottiin putken uriin ja siitä kummallekin vetolenkki jonka avulla homma eteni puoli metriä kerrallaan.

microflex duo, kieppi from hell

Lauantaina saatiin pikku-Komatsu tontille ja päästiin aloittamaan ulkopuoliset täytöt. Alle sepeliä, päälle styroksia, hiekkaa ja mursketta. Allekirjoittaneella menee kyllä iloisesti sekaisin kaikki eri kiviainekset, aika monta kasaa eri nimikkeillä on kasettiauto omaan pihaan kaatanut... Perustuksen viereen tulevaa ojaa jatkettiin metrin verran jotta päästiin vetämään talon ja tallin välinen käyttövesiputki saattolämmityksineen, sähkökaapelit sekä vetonarut paikalleen. Saattolämmityskaapeli oli luku sinänsä, määrämittaisena tilattu johto osoittautui ihan tavalliseksi kummastakin päästä avoimeksi sähkökaapeliksi. Eihän tuohon lauantaina mitään lisäosia saanut joten maanantaiaamuksi kello seitsemän aikataulutettiin retki sähkötukkuun jotta hommissa päästäisiin eteenpäin, sisäpuolen täyttöä kun ei voinut aloittaa ennenkuin ko. kaapeli saatiin kytkettyä. Saman kaapelin teippaaminen vesiputkeen oli varsin riemukasta hommaa, märässä savessa maannut jäykähkö putki kun sai käsittelijänsä hetkessä näyttämään mutapainin harrastajalta.

vasemmalta: microflex, käyttövesi,
tyhjä varaus, sähkökaapelit, laajakaista

Maanantaina päästiin kummatkin kokeilemaan täyspäiväistä raksaamista. Tontilla hääri talonrakentajien itsensä lisäksi kaksi kaivinkonemiestä ja hommat etenivät vauhdilla. Surullisen kuuluisa saattolämmityskaapeli saatiin päätettyä ja teipattua vesiputkeen (alle alumiiniteippi ja päälle jesaria, edelleen yhtä kivaa märässä savessa). Päivän aikana laitettiin talon ympäri routalevyt (eli styroxia), nostettiin ja tärytettiin tonneittain hiekkaa perustusten sisäpuolelle, putkiojaa kaivettiin taas muutama metri pidemmäksi ja putkia jatkettiin saman verran, viemärin läpivienti sokkelista aseteltiin paikalleen, radonputkisto taivuteltiin täyttöhiekan päälle ja ties mitä muuta. Aurinkokin näyttäytyi päivän aikana eikä homma mutakylpyä lukuunottamatta tuntunut yhtään hullummalta!

tarjoilija, makuuhuoneessani on kaivuri!
Maanrakennuksen pyöreät päivät tontilla jatkuivat vielä tiistain ja keskiviikon jotka raportoiva osapuoli vietti työmatkalla Münchenin liepeillä joten yksityiskohtainen kuvaus jää siltä osin laatimatta. Keskiviikkoyönä palatessani tontilla odotti taas aivan eri näkymä: työmaatie oli purettu, kaapeliojat kaivettu ja täytetty sekä tallin pohjat valmiina. Talon takana seissyt pintamaakasa oli tasoitettu kauniiksi takapihaksi ja talon sisäpuoliset täytöt valmiit. Kaikesta päätellen pitkät päivät lentoineen oli kuitenkin ollut se kevyempi vaihtoehto kuin kotiinjääneen työpäivät tontilla. Lisäapua urakkaan oli saatu vielä miehen veljeltä josta varmasti oli enemmän hyötyä kuin itsestäni olisi ollut, suurkiitos vielä minunkin puolestani!

Torstaina töistä palatessani tontilla odottikin jo valettuna autotallin antura sekä kummallinen irrallinen seinänpätkä... Reitti läheiselle sähkökaapille oli kaivettu auki risteysten osalta (onneksi teiden ali kulki valmiit putkitukset!) ja kaapelikin saatiin pujotettua paikalleen yllättävän kivuttomasti, eli ennenkuin itse ehdin edes paikalle. Samana iltana pimeässä tihkusateessa viriteltiin vielä putkitus laajakaistan kaapelille ja siihen vetonaru, kaapelin Elisa tuo onneksi tontin rajalle asti eli siitä ei tarvitse itse huolehtia. Sähkökaappia yritettiin myös pystyttää mutta eiköhän tuosta löytynyt kuljetusvaurio ja meni samantien vaihtoon... Perjantaina autotallin anturan päällä seisoi osa sokkelia, loppuosan valavat huomenna maanantaina. Perustus on maallikon silmään aika erikoisen mallinen kun on katosta ja varastoa vierekkäin.

antura + osa sokkelista. etualalle tulee vielä katoksen
sokkeli vähän eri tavalla kuin tallin osalle

Lauantaina ei ollut paljon muuta tekemistä kuin pystyttää vaihdettu sähkökaappi, siivota hiukan ja noutaa rautakaupasta 11 pakettia routalevyä. Kuomulliseen peräkärryyn menee kerralla viisi pakettia, onneksi on vain muutama kilometri matkaa Rautiaan. Sää olisi ollut hieno rakentamiseen mutta minkäs teet kun ei mitään päässyt tekemään... Raksavapaa vietettiin sitten Myyrmäen Omakoti-messuilla johon Perustus-Ässä tarjosi vapaaliput. Heidän osastoltaan löytyikin sama mystinen irtoseinänpätkä joka oli torstaina tallin anturan viereen valettu, oli kuulemma aika homma saada 200 kg painava betonimötikkä paikalle.

Aika pitkä päivitys kerralla luettavaksi. Jatkossa pitänee ehtiä hiukan useammin kuulumisia kertomaan tai sitten siirtyä ranskalaisiin viivoihin tapahtumia luetellessa!

4 kommenttia:

Mervi kirjoitti...

Ei ollut yhtään liian pitkä :)
Toki, kyllä näitä uutisia vähän useamminkin lukisi mutta ihan hyvä näinkin..

Anni kirjoitti...

Itseltä unohtuu tosi nopeasti mitä kaikkea onkaan tehty, puhumattakaan siitä milloin, miksi ja missä järjestyksessä. Että sikäli tiheämpi raportointi olisi helpompi :)

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppia loppurutistukseen ennen seuraavaa rutistusta :)

-Juha

Anni kirjoitti...

Kiitos! :)