Näytetään tekstit, joissa on tunniste sauna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sauna. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Kevätmessuilla

Tänä viikonloppuna Helsingin messukeskuksessa on kevätmessut, eli Oma Koti, Oma Mökki, puutarha, sisustus ja niin edelleen. Näistä pääkohteenamme oli luonnollisesti kotiosuus mutta löytyipä puutarhapuoleltakin mielenkiintoista katseltavaa. Kevään suurtapahtumana markkinoidut messut osoittivat suuruutensa jo Pasilassa Hartwall-areenan kohdilla liikenteen jonoutuessa ja ajoittain pysähtyessä täysin. Jonotusta ensin autossa ja sitten lippujonossa, ensimmäinen päämäärä messuhallissa olikin perinteisesti aamukahvin löytäminen...

Kiuaskilpailuun löytyi männäviikolla vielä uusi musta hevonen, Aurinkokiuas. Messuosastolla pääsimme näkemään Aurinkokiuas 150-mallin, ensimmäinen löytämäni melkein siron näköinen puulämmitteinen häkkikiuas. Läpimitta on puoli metriä, hieman kapeampi kuin aiemmin ihailemani Helon malli mutta korkeutta on 30 cm vähemmän. Hintaa tälläkin on yli 900 euroa joten saapa nähdä josko kuitenkin päädymme halvempaan vaihtoehtoon.


Aurinkokiuas 150

Keittiön suunnittelu on melko pian ohjelmassa ja messuilla pääsimme osallistumaan sekä Keittiömaailman että Puustellin 10 000 € lahjakortin arvontaan. Nauroin miehelle että mitäs jos voitetaan kummatkin, 20 000 eurolla hankkii jo hienommanpuoleisen keittiön... Ehkäpä tuohon hintaan saataisiin jo muutkin kiintokalusteet! Todennäköisesti keittiö tulee jommastakummasta mainituista liikkeistä, työpaikan kautta pitäisi saada ihan hyvät alennukset normaalihinnoista. A la Carte -keittiöillä oli oikein mukava nuori nainen esittelemässä, hänen luokseen suuntaamme keittiötä pohtimaan kun löytyy sopiva hetki.

Olohuoneemme suuret ikkunat tulevat olemaan suoraan etelään, samoin makuuhuoneen. Talvella aurinko lämmittää mukavasti mutta kesällä ne on saatava tarvittaessa peitettyä keinolla tai toisella. Yksi messuilla katsastettava asia olikin ikkunoiden ulkopuoliset screen-kaihtimet. Valmistajat lupaavat screen-kankaiden heijastavan jopa 90 % auringonvalosta ja kankaan ollessa ulkopuolella saadaan iso säästö lämmityskuluissa. Lisäksi näkymä ulos säilyy varsin hyvänä, tietysti kankaan väri vaikuttaa. Messuille lähdimme tutkimaan kaihtimien hintaluokkaa ja koteloiden ulkonäköä. Hinnat osoittautuivat ihan inhimillisiksi, firmasta riippuen toki, ja löytyy niitä sirompiakin koteloita ja saadaan maalautettua samaan sävyyn kuin ikkunapuitteet. Käsikäytön lisäksi kaihtimet saa myös aurinko- ja tuuliautomatiikalla sekä tietysti kaukosäätimellä, pohdittavaksi jää mitä kaikkea näistä koemme tarvitsevamme. Screen-kaihtimista on kovin vaikea löytää hyviä kuvia, mutta ohessa otos vaaleasta kankaasta. Meille kaihdin tulisi tummanharmaalla kotelolla ja tummalla kankaalla.

kuva: http://www.puukaihdin.com/

Puutarhapuolella kävimme ihastelemassa pihakiviä, kalusteita ja kasveja. Vielä hetkeen ei ole näiden aika mutta aina voi haaveilla!

lauantai 19. helmikuuta 2011

Kiuas hakusessa

Yksi miehen ehdottomista vaatimuksista uuden kodin varusteluun on puulämmitteinen kiuas. Itselleni asia ei ole yhtä tärkeä mutta onhan siinä tulen loimussa ja rätinässä ihan oma tunnelmansa sähkösaunaan verrattuna. Suunnitteluun lisähormi tuo tietysti oman haasteensa ja lisäksi pohjaa piirrettäessä pitää olla kiukaan tyyppi selvillä jotta tiedetään tarvittavat turvaetäisyydet. Lupasimme arkkitehdeille tutkivamme asiaa ennen seuraavaa tapaamista joten tänään oli aika suunnata kiukaita katsomaan.

Nykyisessä asunnossamme on Iki-kiukaan pilarimalli. Toimivuuden lisäksi meillä aina kiinnitetään huomiota kaiken ulkonäköön eivätkä Ikin puuversiot mielestämme ole ollenkaan yhtä hyvännäköisiä kuin sähköiset. Puukiukaissa valinnanvara on muutenkin pienempi, tulipesä kun rajoittaa muotoilua enemmän kuin sähkövastusten sijoittaminen. Muistin kuitenkin joskus aiemmin ponganneeni rautakaupasta silmäämiellyttävän kiukaan ja pienellä surffailulla selvisi kyseessä olevan Helon Rocher Wood.

Helo Rocher Wood,  ~1200 €
 Kävimme katsomassa Rocher Woodia Tammiston Helo Centerissä. Olisimme halunneet lisätietoa mm. suojaetäisyyksistä (jotka eristämättömästä piipusta puupintaan ovat peräti metrin) ja nähdä miltä se eristämätön tai eristetty piippu näyttää. Paikalla ollut myyjä oli kuitenkin varsin kokematon joten lupasi että kollegat ottavat yhteyttä myöhemmin. Oli hyvä nähdä kiuas ihan livenä kuitenkin koska tarkemmin katsottuna se alkoi vaikuttaa varsin massiiviselta saunan suunniteltuun kokoon nähden (8-10 kuutiota). Kuvassa kiuas näyttää selvästi kapeammalta kuin luonnossa, halkaisija tuossa on yli puoli metriä. Myöskään lähes 1200 euron hinta ei aiheuta varsinaisia riemunkiljahduksia.

Olen nyt innolla selaillut mukaansaatuja esitteitä. Helon Kastor-puukiukaista malli KO-20 näyttää melko hyvältä mutta ainakin kuvien perusteella KS-12 on oikein kiva myös, en osaa päättää kummasta pidän enemmän. Hinnaltaan jälkimmäinen olisi yli puolet halvempi, pitäisi nähdä nuo vierekkäin mutta ainakaan kuvista en keksi miksi haluaisin ehdottomasti tuon kallimman mallin. Onhan tuo toki linjakkaampi kuvien perusteella mutta Rocherista jo huomattiin että luonnossa nuo pitää nähdä oikeat päätelmät tehdäkseen. KS-12 on 10 senttiä kapeampi ja 30 senttiä matalampi kuin KO-20 joten ao. kuvista ei pysty mittasuhteista paljon päättelemään.


Kastor KO-20, ~1100 €

Kastor KS-12, ~450 €

Muilta merkeiltä en vielä ole löytänyt erityisen kivoja puukiukaita, esimerkiksi muutamalla tutulla oleva Harvia Legend ei ole ihan sitä mitä haluaisimme. Vihjeitä otetaan vastaan, samoin kuin kokemuksia näistä mietityistä kiukaista!