torstai 17. helmikuuta 2011

Ensimmäiset luonnokset

Nyt on talon luonnosten ensimmäinen vaihe nähty ja käyty läpi seuraavia muutoksia varten. Malttamattomalle luonteelleni on hankalaa ettei tule kerralla valmista mutta ihan hyvä että oppii jo tässä suunnitteluvaiheessa vähän kärsivällisemmäksi, koko rakennushanke kun taitaa välillä olla aika odottelua...

Alkuperäisestä hahmotelmasta pohja oli muuttunut hieman ja ensimmäistä kertaa nähtiin myös julkisivupiirrokset. Katon suuntaa mietittiin sillä havaittiin että L-muotoiseen taloon saa vinon katon ainakin kolmella eri tavalla: minulla oli siitä yksi kuvitelma, miehellä toinen ja arkkitehdilla sitten vielä kolmas... Vino sisäkatto tuo tähän vielä oman mausteensa.

Terassi oli ensimmäisestä hahmotelmasta siirtynyt makuuhuoneen/olohuoneen eteen että saadaan siihen katettua tilaa. Me jäimme miettimään tarvitsemmeko tuota katettua tilaa juuri mihinkään kun ei sateella ole tapana ulkona istua muutenkaan. Toki ulkokalusteet olisi hyvä saada sateelta suojaan mutta onko tässäkin taas priorisoinnista kyse? Kun siinä L:n sisänurkassa olisi ihana paikka isolle aurinkoiselle terassille, pitkänomainen terassi talon suuntaisesti ei vaan kuulosta yhtä hyvältä.

Terassin siirtäminen oli tuonut yhden kulman lisää ruokailutilan ja olohuoneen välille, tämä sivu palautetaan suoraksi. Kulmat ovat kalliita ja muutenkin puhdas L sopi paremmin kummankin silmään. Kun kulma vedetään suoraksi niin makuuhuoneen koko kasvaa ja sen voi taas järjestää uudestaan, tätä nurkkaa ei siis kannattanut enempää hieroa tässä vaiheessa. Lisäksi kokeillaan siirtää tekninen tila oikeasta ylänurkasta oikeaan alanurkkaan, sauna oli tässä versiossa meille tarpeettoman suuri. Tuon muutoksen kanssa voisi saada myös lisätilaa kodinhoitohuoneeseen, ainakin yksi alakaappi olisi tarpeen.

Ensi torstaina seuraava kierros, pitää varautua henkisesti siihen että valmista ei tule vielä tälläkään kertaa. Äiti aina sanoi intoilevalle tyttärelleen että älä tärise matkalaukku, ei juna vielä lähde.

8 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Meillä katetulla terassilla on ruokailutila, grilli ja osa takkapuista. Olen useammankin kerran grillannut vesisateella. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Juuri samaa meinasin kirjoitella, kuin Minna, eli katetulla terassilla on kiva grillata kesällä vaikka sadesää sattuisikin. Ja hei, sateessa lettukestit on aivan parhautta! :D

Minna kirjoitti...

On varmaan tottumiskysymys ja talon tyypistä kiinni, mutta mun mielestäni esimerkiksi Kannustalon Lato-talomallin talot näyttävät hölmöiltä ilman katettua terassia.

Anni kirjoitti...

Samaa mieltä Ladosta, ainakin siinä pienimmässä (?) se katos on ihan ehdoton. Mutta ainakin 3D-kuvia näkemättä tuntuisi taas siltä että meillä katos rumentaisi taloa. Eniten häiritsee se että isojen eteläikkunoiden edessä se pilaa näkymän pihalle ja taivaalle, tosin myös varjostaisi kivasti kesällä ettei tule niin kuuma sisällä... Yhtä pohdintaa tää on, ja eri vaihtoehtojen punnitsemista. Onneksi on arkkitehti miettimässä miten asiat voisi tehdä, ei oma pää riittäisi mitenkään.

Anonyymi kirjoitti...

Kesän lämpökuormaan isojen ikkunoiden kohdalla kannattaa paneutua tosissaan; nimittäin se talon viilentäminenkin maksaa. Yleisesti pitäisikin puhua mieluummin lämpötilansäätelykuluista kuin pelkistä lämmityskustannuksista.. Meille tulee pitkät kattolipat juuri sen vuoksi, että kesän lämpökuormaa saadaan vähennettyä = viilennyksen tarve minimoidaan. Ja onhan se kiva istua "oikean" katon alla sateessa ja juoda kahvia. Oih..

Anni kirjoitti...

Kuinka pitkät teidän kattolipoista tulee? Mietin että minkä pituisista on oikeasti sitten sateelta suojaa. Noi kahvit ja letut kesäsateella alkaa kyllä kuulostaa varsin kivoilta :)

Meillähän olisi mahdollista kääntää katon kulma ihan toiseen suuntaan niin että ikkunoista tulisi matalammat ja vähemmän kuumuutta sisälle. Tuntuu vaan haaskaukselta laittaa sitä korkeaa tilaa pohjoisen puolelle taloa, en osaa kuvitella tilaa yhtä kivana niin päin.

Minna kirjoitti...

Meillä on niin, että olohuoneen ikkunat ovat etelään päin ja terassin lippa jatkuu vähän matkaa. Positiivista on se, että aurinko ei kesällä porota sisään. Negatiivista taas se, että olohuone tuntuu aina hämärältä, kun se ei ikinä kylve valossa eivätkä ikkunat ole maailman suurimmat muutenkaan. Hankalaa.

Minna kirjoitti...

Yksi asia vielä, vaikka aurinko ei meillä ikkunoiden kautta lämmitäkään, musta katto tekee kyllä sen ikkunoidenkin puolesta. Tosin en tiedä, ovatko muunväriset katot paljonkin parempia.